Hopsansaa.

Päivä on ollut oikein aurinkoinen ja kiva. Herättiin aamulla jo 9.00 aikaan ku ei enää tullut uni silmään. Löllöteltiin aikalailla koko päivä ja lähettiin kahen aikaan taas kaupungille käppäileen. Haettiin aamupalaa ja mentiin hakeen meille liittymiä. Ei otettu niitä vielä ku siinä oli jotain juttuja jokka ei ollu ihan ok juttuja. Kysykää Sarkulta tarkemmin, se on se joka tietää nää jutut. Mää tuun vaan mukana ja tungen mun puhelimeen sen mikä siihen käsketään tunkea. Kierreltiin myös vähän kaupoissa. Meinas tulla ihan paniikki, ku en voinu ostaa kaikkia mitä halusin. En sitten ostanu mitään, koska en osannu päättää. Mutta onhan mulla vielä 3 kuukautta aikaa hankkia muutama ylipainonen matkalaukku lisää.

Lähettiin sitten vielä Mian kans katteleen miltä Union Square näyttää. Haettiin ruokaa jostain ekomarketista (sushia. nammm) ja sitten juotavaa. Mentiin istuskeleen puiston reunalle ja kateltiin ku ihmiset hengaili, tanssi ja oli ilosia. Kyllä silmä lepäs. Rakastan tätä kaupunkia <3 Mia ehotti että jos kuvaisin ku se menis ottaan battlea sellasen hopparin kans. Mutta luovuttiin ajatuksesta aika nopeaa vastapuolen taitavuuden takia.




Huomenna luovutetaan tää huoneistohotelli 11 aikaan. Mennään taxilla ystävämme harmaahapsen luokse. Tuli kotoisa olo kun siellä tuoksu meiän Koivun mummolalle, jota ei kylläkään enää ole :( Mää oon vähän tällänen nuuskija. Tykkään nuuskia asioita, koska ne tuo mieleen aina joitaki muistoja. Kaikille hetkille on oma ominaistuoksunsa.

Löydettiin matkalla myös kauppa jossa myytiin marimekon tuotteita ja kahvila jossa sai kahvia kupista!

Pitäis laittaa nukkuun, nyt ku kello näyttää jo vaikka mitä. Mutta ei malta ku puhuttiin äsken Jaakon kanssa skypessä. Oli kivaa, ja en oikeen tiiä että helpottuko ikävä vai kasvoko se. Saan olla kuitenki ylpeä että toinen päivä menossa ja oon edelleen Nykissä. Uutta paluulippua Suomeen ei ole siis ostettu, vaan vanhalla suunnitelmalla mennään. Ehkä hyvä näin, sillä koulukaan ei ole alkanu vielä.

En tiiä millon pääsen seuraavan kerran kirjotteleen blogia, sillä me mennään tosiaan sinne mummon luo ja siellä ei oo Wi-fiä. Pitäs löytää se prepaid ja jotenki saaha se netti yhistyyn tietsikkaan..ja te tietsikkanöret älkää yhtään pyöritelkö silmiä, ette tekään välttis tiiä tanssista, taikka meikeistä mitään. Mutta nyt rillit lattialle ja tietsikka kii, laitan nukkumaan. Haleja <3

Päivä numero yksi ohi.

Pakko kirjotella tänne nyt paljon, ku vielä jaksaa eikä innostus oo ihan lopahtanu. Luin mun edellistä postausta, ja en ees viittiny kattoa niitä kaikkia virheitä mitä siellä oli. Aion nimittäin jatkaa samalla linjalla koko reissun. Ei tänne oo tultu opetteleen kirjottamista (jos en oo 16 vuoden harjottelun jälkeen oppinu, niin tuskin opin nytkää).


Ollaan pyörittyä vähän kaupungilla tänään, lähinnä Starbucseissa, sillä ollaan hoidettu asioita netissä. Kyllä meijän kämpässäki toimii netti mutta ei se oo yhtä kivaa hoitaa niitä asioita neljän seinän sisällä, ku suurkaupunkilaisittain kahvilassa "kahvikupin" ääressä. Kahvikuppejahan täällä ei ees näytä olevan, vaan kahvi laitetaan siihen muoviseen tai pahviseen matkakuppiin. Täällä on myös paljon kaikkia ihania hedelmäkojuja, joista mieli tekis ostaa kaikista joku eri hetelmä. Ihan ostamisen iloksi, ku ne on niin helposti saatavilla siinä.

Käytiin tänään moikkaan myös mummelia, kenen luo mennään asumaan loppuajaksi. Ollaan siis ekat 3 päivää hotskussa ja sitten mennään New Jerseyhin. Sinne meni bussilla joku 20 minsaa. Meitä oli vastassa sellanen ihana harmaahapsi Kaisa. Kysy heti että ollaanko syöty ja halutaanko kahvia. Pullaa sillä ei kuulemma ollu ku se on dietillä :D Jutskailtiin sen kanssa varmaan tunti pari ja se kerto vähän sitä sun tätä. Mentiin käväseen sellasessa oikeessa jenkkimarketissa jossa oli kaikkee ja vähän muutaki, kuten minun mittasia limsapulloja.

Nyt ollaan takasin täällä meän kämpällä. Tsillaillaan ja suunnitellaan huomista päivää. Mennään hakee meille liittymät ja sitten.....en tiiä.

Ps. Uskalsin heittää tänään jo enkuks bussikuskille vähän läppää. Oli niin hyvää läppää etten viiti laittaa tänne ihan koko kansan luettavaksi. Mutta se kuski nauro kuitenki. Että ei se ihan pieleen menny.

Huomenta!

Nyt aivot kulkee paremmin hyvin nukutun yön jälkeen, ja voin kirjottaa vähän eilisen matkustelusta. Nukahin ihan silmän räpäyksessä ku menin petiin, ei siinä paljoo mietitty niitä lutikoita ( jos ette tiiä mitä ne on, niin älkää menkö ees kattoon).

Lennot meni siis hyvin, mitään ei sattunu, koneet oli ajoissa, välilaskua ei tarvinnu tehä, laukut tuli perille asti ja jne. Paitsi että mun laukulla oli rutkasti ylipainoa ja jouduin maksamaan vähän ylimäärästä. En viittiny alkaa jakeleen siellä kentällä vaatteita toisiin kasseihin, kasseihin joita ei ees ollu ja olis pitäny hakia R-kioskilta sellasia ärrän pikku pusseja.

Kun päästiin perille JFK:n kentälle ja lähettiin käveliin lentokoneesta ulos, niin meininki oli heti aika...karua. Siellä oli sellasia vartioita jotka huusi " kulkekaa vain oikeaa laitaa, kulkekaa vain oikeaa laitaa" ja sellanen iso koira nuuski meijät läpi. Meinas naurattaa. Tän jälkeen oliki vuorossa passitarkistus. Mentiin jonotteleen ja olo oli ihan ku vankilassa :D Mulla oli koko ajan sellanen olo että mua tarkkaillaan, ja jännitin että mitä mää selitän sille passimiehelle ku mun kielitaito on aika sieltä ja syvältä. Sarkku oli ekkana meistä, ja huomattiin että meiltä puuttu yks lappunen. Oltiin kyllä täytetty yks samanlainen, samoilla kysymyksillä mutta se lappu oli sininen. Sininen lappu ei riittäny, vaan sen piti olla valkonen. Mentiin sit täyttään vielä se. Vitsi mitä hommaa! Mentiin takasin siihen tarkastukseen ja sitten se mies vaan laitto leimat, otti sormenjäljet ja naamakuvan. Anto laput ja vola, homma oli valmis. Mentii hakeen laukut.

Tuumattiin että otetaan taxi meiän majapaikkaan. Saatin se heti, siellä oli ihan simona takseja jonossa. Annettiin miehelle osote ja se lähti ajeleen. Se ajo ja ajo ja ajo, ja oltiin pian China Townissa. Paikka näytti aika karulta ulkoa. Sitten selviski että ollaan väärässä paikkaa. Soitettiin sinne majapaikan respaan ja saatiin "oikea" osote. Taxi mies oli aika hermona meille, että ollaan kulutettu sen aikaa. Pian löytyy oikee paikka. Mentiin sisälle taloon jossa oli pieni toimisto. Mää vähän epäilin koko hommaa ja oli ihan varma että meitä on huijattu. Että maksetaan paikka, saahaan avaimet ja paikkaa ei ookkaan. Selvis myös, että se paikka missä käytiin ekkana, siellä oli meän asunto. Olivat kuulemma laittaneet Mialle viestiä sähköpostiin edellisenä iltana että pitää tulla sinne toimistoon ensiksi, mutta me oltiin matkustettu KOKO päivä, ei kauheesti pystyny sähköpostia seuraileen. Maksettiin kuitenki, ja otettiin vielä kerran taksi päämääräämme.

Mua hirvitti jo ajatus siitä minkälainen se kämppä tulee olemaan. Päästiin kuin päästiinki kämppämme oven eteen. Alhaalla oli kiva pieni istuskelupaikka, jossa oli tosi paljon nuoria juhlatunnelmissa. Sarkku jäi laukkujen kans ulos ja me mentiin Mian kans kattoon kämpän kunto. Tää oliki kuin olikin tosi hyvä. Täällä oli kaikki mitä meille luvattiin, oma keittiö, kaks makkaria, siistit kalusteet ja jne. En ois heti uskonu. Hissiä ei ollu, joten jouduttiin raahaamaan n.30 kiloa kolmanteen kerrokseen. Siinä vaiheessa väsytti jo niin pirusti, että en tiiä millä pyhällä hengellä mää oon sen laukun tänne kantanu!

Olo oli aika väsyny mutta helpottunu. Janotti ihan kauheesti, joten mentiin kaupasta hakeen vähän juomista ja jotain pientä syötävää. Istuttiin kaikki hetki koneilla ja laiteltiin porukoille viestiä että ollaan perillä!  Mentiin nukkumaan!

"ME OLLAAN NYT NYKISSÄ. ou mai kaaad" oli mun eka ajatus ku heräsin.

Ei mulla muuta!



Eka kuva nykistä. Aika tarkka!

Tässä vähän mun matkaeväitä mitkä sain porukoilta reissuun!

Nyt lähetään brunssille ison kaupungin sykkeeseen. Palaamisiin <3 pusuja!

Minä olen nyt täällä.

Täällä ollaan, monien suorien ja mutkien reittien jälkeen. Lennot meni hyvin. Koneet oli kivoja Virgin Atlanticilla, millä lennettiin Lontoosta Nykiin, meitä syötettiin ku pieniä possuja. Koko ajan sai olla jotain kakkua syömässä. Paljon ei lennon aikana tullu nukuttua, joten tässä ollaan oltu 28 tuntia hereillä. Mulla ei oo mitään hajuakaan että mitä tekstiä tänne tullee ja että onko se ees suomea. Meinaan luovuttaa nyt, ja jatkaa huomenna <3 ps. täällä haisee ihan ulkomaa.

Pakkausta, puunausta, hermojen kiristystä, innostusta

Sunnuntai-illan tunnelmia, klo: 00:00

Noni, huomenna viiminen päivä pakata kimpsut ja kampsut laukkuun ja hoidella viimisiä asioita kuntoon. Lähtö on tiistaina aamulla kello 05:20, jollon täystuho heittää repun selkään ja hyppää junaan joka tsuku tsukuttaa kohti Helsinkiä. Ystäväni, toinen matkaseuralaisistani hypähtää Kokkolasta junan kyytiin ja matka voi jatkua Helsinkiin. Helsingissä meillä onki vastassa kolmas ystävämme. Sitten koko kööri on yhdistänyt voimansa. Matkana Helsinki-Vantaan lentokenttä -> Lontoon Heathrowin kenttä -> USA:n JFK kenttä. 

Pakkaamisen alotin viikkoa aikasemmin maanantaina (!!) ja se on jatkunut pitkin viikkoa. Tuntuu että mitään en oo saanu aikaseksi, silti matkalaukun päälle on kerääntynyt muaki isompi tekstiili vuori. Löytyy kenkää ja vähän toista kenkää, löytyy villistä ja ei villistä. Kaikkia kaksin kappalein ettei mitään vaan jää uupumaan. Oon vissiin unohtanu, että meen NYKIIN. Siellä ei varmaan kauppoja ole. 

Viimiset viikot on menny hulinalla. Asioita ollaan hoideltu, ja sitten vähän hengähetty ja juhlittu. Kämppiä ollaan koitettu mettästää varmaan 3 viikon ajan, mutta ei oikein oo ottanu tuulta alleen. Vaikea täältä meren toiselta puolen luottaa ihmisiin, joita ei oo koskaan nähny. Minä ku meen muutenki niin helposti lankaan. Syntyessäni sain väärän väriset silmät, vihreitten sijasta niitten ois pitäny olla siniset. 

Tunteet on vähän sekavanlaiset. Odotan reissua kuin kuuta nousevaa, mutta silti ajatus siitä että olen 3 kk poissa suomesta, enkä näe niitä ihania ruskeita silmiä joka päivä, nostaa hikikarpalot ottaan. Ja ku tuun takasin niin saan aukasta joulukalenterista ekan luukun..hullua! Ikävä tulee, mutta ikävä vaan vahvistaa tunteita. Ikävän jälkeen onki ihana huomata kuinka ihanalta tuntuu se, että pitkään aikaan ei tarvitsekkaan päästää irti. Silloin rutistan ja lujaa! Mutta mikä ihaninta, saan matkaseurakseni kaksi parasta ystävääni ja pääsemme yhdessä toteuttamaan unelmia ja TANSSIMAAN! 

Tiistaiaamun fiiliksiä. Klo:9.14 

Hyrrr...paleltaa. Istun junassa ja itkettää. Tai, enää ei edes itketä kun näin ystäväni S:än aurinkoiset kasvot hetki sitten junan saavuttua Kokkolaan. Tuli kotoisa olo, sillä mehän ollaan entisiä kämppiksiä. Minun varasisko. Sellanen pieni korvaamaton pakkaus. Tästä alkaa mejän seikkailu.

Viime yönä en oo nukkunu lähes ollenkaan..mua itketti sillonki! :D Tää on hullua, sillä oon vain 3 kuukautta pois. Mutta se on pitkä aika perheen pienimmälle, joka on nähnyt siskoaan 23 vuoden aikana,lähes joka ikinen päivä. Tai velkkuaan,kenen kanssa leikittiin pienenä Jukkaa ja Pekkaa turvallisessa lapsuuskodissa. Ja äitistä ja isistä puhumattakaan, jotka asuvat tunnin ajomatkan päässä nykyisestä kodistani. Nyt sinne ei hurruutellakaan ikävän tullen niin helposti. Mielelläni olisin ottanut myös minun rakkaimman unikaverin, ja ihmisen, poikaystäväni mukaan matkalaukkuun. HARMI kun en löytänyt tarpeeksi isoa matkalaukkua. Muutenkin "salamatkustajan" kuljettamisesta liianki vartioituun USA:han tuntui liian hankalalta monista ideioista huolimatta ja lopulta ideat loppuivatkin kesken. 

Äiti, isi ja poikaystäväni J, tuli saattamaan mua asemalle aamulla 05:20 lähtevään junaan. Äiti itki, isi itki ja minä itkin. (Meijän perhe on kovaa kamaa). J oli ainut joka pysy skarppina, ja lähti vielä väsyneenä ajamaan töihin, jonne matka kestää n.2 tuntia ja sitä ennen kesti minun hetken kestäneen kiukuttelu-jännityskohtauksenki. Reipas mies <3 ! 

Tunti ja 45 minsaa niin ollaan Tikkurilassa. Siitä otetaan linkku ja hurruutellaan kentälle. Tulee vähän kiirus, sillä lento lähtee 14.05 ja kahta tuntia aikasemmin pitäs olla jo paikalla. (juna on Tikkurilassa siis 11:15) Mutta kyllä me S:än kans keretää, niiku kerettiin aina kouluunki. Matkaa oli 2 kilsaa ja aikaa tunnin alkuun n. 10 minsaa! Millon vintattiin pyörällä, millon juostiin henkihieverissä. Kivoja aikoja ja muistoja. Kohta meillä on niitä paljon lisää! 


Nyt uppoudun siskon, äitin ja isin tekemiin kirjeisiin, mitkä tekivät matkalukemiseksi mua varten sekä matkaherkkuihin (suklaaseen, panttereihin, ja kotipuusta poimittuihin mini omenoihin). Mun perhe <3

ISO OO!

Hello evripadi!  New York kutsuu tätä pientä täystuhoa. Olen siis asuntoa vaille valmis matkustamaan sinne kauas.   

Joten,

tervetuloa seuraamaan mun blogia. Elämääni isossa omenassa ja isossa kaupungissa kolme pitkää kuukautta ja liian pitkää kilometriä rakkaitten luota. Omenat on ollu aina mun suurintaherkkua ja nyt pääsen suoraa isoimman omenan sisuksiin. Oon käynyt siellä aikaisemminki ja vuosi tais olla 2007. Meillä oli siellä tanssikisat , josta pääsemmekin siihen että nykyään kaikki mun elämässä liittyy jotenki tanssiin. Nukkumaan mennessä suunnittelen tansseja, unissani toteutan ne tanssit ja herätessäni lasken tahteja. Suihkussakin yleisin asentoni käsille on baletin kakkosasento, siellä voi tuntea sen, mitä baletin opettajani hokee balettitunnilla " tunne kun vesi virtaa sormenpäistäsi ulos" ja kyllähän se virtaa. Koittakaapa samaa juttua tunnilla, ei vettä--ei tunnetta. Myös paikasta toiseen liikkuminen on oiva tapa harjoitella piruetteja tai hyppyjä.  Onni on, että mulla on niin vähän särkyvää tavaraa. Mutta onhan se kivaa lyödä sitä samaa piruettia tehdessä, se sama sormi, sen saman pöydän kulmaan. Ja ikinä en opi. Tanssi vaan on ihaninta mitä tiedän, mutta joskus sen voisi työntää sinne  minne aurinko ei paista. Ehkä tämä kertoo jonkinverran siitä, kuinka hulluja me tanssijat ollaan. Jollain tavalla tykkäämme siitä kivusta kun jalkapohjat ovat verillä, tai lihakset huutaa halleluujaa, kunnes pelastava enkeli nimeltään Kylmägeeli saapuu sinisellä ratsullaan ja kaikki on taas hetken hyvin.

Palataanpa nyt Nykkiin, siitähän mun piti puhua. Vuonna 2007 olin aika nuori. Silloin kuljin äitini kyljessä ja mottoni tais olla " Go with the Flow" . Ei jäänyt hirveesti mitään mieleen koko reissusta. Siis siitä miten siellä toimitaan ja asioita hoidetaan. Isoin ongelmani oli itse englanti. Ja ainoa lause koko reissulla lontooksi oli:  " One Coke, please" ja isi tilas sitten loput. Tänä kesänä olin 3 viikkoa Italiassa kesäreissulla ja huomasin kuitenki kehittyneeni kielellisesti,  joten " one Coke, LIGHT, please!!!!" meni oikein sujuvasti.  Englantini vaatii vielä hieman harjoittelua. Ennen vaihtoa en kerkeä itseäni preppaamaan, joten ajattelin asian hoituvan siellä itsestään. Kyllä kaikesta selviää, ja 14 viikkoa on pitkä aika harjoitella. Tanssimista ja enkun kieltä. 

Haluan jakaa siis ilot, surut, pelot, haljenneet varpaanvälit, mustelmat, ilonkyyneleet, surunkyyneleet, hikikyyneleet blogini kautta. Kaikkien niitten kans, jotka jaksaa iltamyöhään, vaikka ihan tekemisen puutteen takia lukea. Haluan toteuttaa unelmiani, ja jos pääsen edes lähellekkään niitä, miksi en jakaisi niitä muiden kanssa.  Niinkin kulahtanut mutta silti aina yhtä osuva lausahdus: "Jaettu ilo, paras ilo! " pitää mielestäni täysin paikkansa.

Semmonen pieni juttu vielä, miksi tanssi ylipäätänsä on mun jokainen hengitetty sekuntti, liittynee varmaan siihen että  opiskelen tanssinopettajaksi. Syksyllä alkaa kolmas vuosi ja aika hienoa alottaa se ulkomailla. Jostain kumman syystä, saimme päähämme kahden luokkakaverin kanssa, että josko lähettäs kattoon muailmaa, ja kokeileen vähän uusia juttuja. Aluksi koko homma tuntu niin kaukaselta. Ajatus siitä, että olisin oikeasti lähdössä oli enempi naurettava kuin varteen otettava. No, kaveriporukassa pitää olla aina se joku, joka saa asiota aikaseksi; ja se olen harvemmin minä. Ja tälläkään kertaa se en ollut minä.

Saamme kiittä tuota ihanan järkevää ja omatoimista ystävääni "Pocahontasta" joka laitto paperihommat liikkeelle. Ja pakkohan se oli itekki. En todellakaan halunnut jäähä lentokentälle ruikuttaan, kun perhoset mahanpohjassa, elämää puhkuen ja kokemuksia janoten, kaksi ihanaa ystävää vilkuttaa reppuselässä ja huutaa " nähhään 3 kuukauden päästä, sitten ku me ollaan koettu elämämme reissu". Halusin tuntea tuon saman fiiliksen. KERRAN ME VAIN ELETÄÄN! Hoin itselleni täyttäessä lappusia ja tutkiessani kuinka vararikkoon tämä iso omena minut saa. Kolme kuukautta on vain pintaraapaisu siitä, mitä asuminen Yhdysvalloissa ja tanssiminen huippukouluissa tulisi olemaan. Mutta raapaisu sekin. 

Välistä tuntu että lappusien kanssa oli hirveä säätäminen, ja aivoni oli vaikea tajuta, minkä lapun täytän seuraavaksi ja mihin se lähetetään. Mikä lappu menee kelalle, mikä meidän kouluun, mikä lähtee nykiin ja mikä laitetaan viisumihakemukseen. MUTTA minä tein sen (ilmeisesti oikein, sillä nyt minulla on koulupaikka Peridance Capezio Centterissä, Kelan korotettu asumistuki, lentoliput ja viisumi taskussa). Ainoa pieni murheenkryyni tällä hetkellä on asunto, sitä meillä ei vielä ole.  Koulumme alkaa kuitenkin vasta 4.9. ja lennämme jo 28.8, joten siinä on aikaa hoidella esim. asunto kondikseen. Ja tietenki vähän tutustua meidän uuteen ja hetkelliseen kotikaupunkiimme. Sekä shoppailla uusia reenikamoja, sillä hyvät reenivaatteet jotka näyttää kivoilta, tuntuu kivoilta ja haisee hyvälle, se on jo ainaki 1/100 osa tanssia. Tää jos joku on sitä elämää, mistä aion nauttia täysin rinnoin, ja toivoin mukaan niissä rinnoissa on kohta Adidaksen tuliterä uusi urheilutoppi. ( ostettu vaikkapa täältä :http://www.adidas.com/us/women-s/_/N-u3 )

Palataan!